Ikonit
Rukoushuoneen pysyvät ikonit
Oulun ikonimaalarit ovat lahjoittaneet rukoushuoneen kolme suurta ikonia.
Jumalanäiti Tiennäyttäjä (Hodigitria) -ikoni
Perimätiedon mukaan ensimmäinen Hodigitria-ikoni oli apostoli Luukkaan maalaama ikoni Marian ja Joosefin kodin pöydästä otetulle laudalle. Jumalanäiti osoittaa oikealla kädellään sylissään olevaa Kristusta, eli Jumalanäiti on opastaja, tiennäyttäjä. Ikonityypin alkuperää säilytettiin Konstantinopolissa Hodigonin luostarissa, joka on perustettu jo 800-luvulla. Luostari oli tunnettu erikoisesti sokeiden hoitamisesta, mistä juontuuu ikonityypin nimi Hodegon, Tiennäyttäjä. Monien seikkailujen ja vaiheiden jälkeen alkuperäinen Hodigitria katosi Konstantinopolin kukistuttua islamilaisille 1453.
Kristus Kaikkivaltias (Pantokrator) -ikoni
Tämä ikonimme on korkeimmalla kohdalla rukoushuonettamme, alttarin yllä. Kristuksen vasemmalla kädessä on Evankeliumikirja ja oikea käsi on siunausasennossa.
Kristuksen sädekehässä on kreikkalaiset kirjaimet W, N, O lyhenteenä Jumalan itsensä käyttämästä nimestä “Minä olen se joka olen” (2. Moos 3:14). Sädekehän ulkopuolella olevat kreikankielestä lähtöisin olevat kirjainlyhenteet tarkoittavat OD XC = Jeesus Kristus.
Pyhä Nikolaos Ihmeidentekijä - Kalajoen rukoushuoneen nimikkoikoni
Kalajoen rukoushuone on pyhittty Pyhä Nikolaos Ihmeidentekijälle, joka eli 200-300-luvulla Vähä-Aasian Lyykian piirikunnassa. Pyhä Nikolaos toimi piispana Myrassa, joka sijaitsee nykyään Antalayan alueella Demren kaupungissa Turkissa. Suurin osa hänestä kertovasta tiedosta perustuu legendoihin, jotka ovat muokkautuneet aikojen saatossa.
Pyhää Nikolaosta kunnioitetaan laajasti koko kristikunnassa, ja hän on monien maiden suojeluspyhä – lisäksi muun muassa merenkävijät, matkailijat ja lapset pitävät häntä suojeluspyhänään.
Pyhän Nikolaoksen muistopäivää vietetään 6.12. Pyhä Nikolaos Ihmeidentekijän pyhäinjäännösten siirtäminen Bariin – tapahtuman muistopäivää vietetään 9.5., joka on myös Kalajoen rukoushuoneen praasniekka eli temppelijuhlan viettopäivä.
Ikonit ja ikonitaide
Ortodoksinen ikoni
Ikoni-sanan alkuperäinen, kristillisen sakraalikuvan merkitys (kreikan “kuvaa”, “kaltaisuutta” tarkoittavasta sanasta eikon) lienee useimmille tuttu. Sen sijaan ikonin tarkka uskonnollinen merkitys on monelle tuntematon. Kristikunnan alkuaikoina ikonin hengellinen merkitys oli kirkoille yhteinen. Seitsemännessä yleisessä kirkolliskokouksessa Nikeassa vuonna 787 määriteltiin, että ikonia tuli kunnioittaa evankeliumin ja Herran ristin kanssa samanarvoisena. Idän kirkossa tuo ikonin sakraali merkitys on säilytetty katkeamattomana perinteenä näihin päiviin saakka. Ikoni on ortodoksisen jumalanpalveluselämän erottamaton osa. Se ei ole vain kirkkotaidetta vaan osa liturgiaa.
Ikoni ilmaisee kuvan muodossa sen, minkä pyhät kirjoitukset ja jumalanpalvelustekstit ilmaisevat sanan kautta. Tämä on erityisen totta, kun kirkkoon tai rukoushuoneelle astuu henkilö, joka oppii parhaiten visuaalisesti tai esimerkiksi ei ole vielä oppinut lukemaan – tällöin voit kuulla, miten hän lähtee kertomaan kuvan tarinaa!
Ortodoksisen ikonin sisällön on oltava opillisesti oikeaa ja muodon ymmärrettävää. Nikean kirkolliskokouksesta alkaen kirkkoisät ovat määritelleet, mitä aiheita ikonissa on luvallista kuvata. Tuota säännöstöä kutsutaan kaanoniksi.
Ikonin kuvaaman aiheen mahdollistaa inkarnaatio eli se, että Jumalan Poika on kerran syntynyt lihalliseen muotoon ihmiseksi. On luvallista kuvata Jumalan olomuoto siten, kuin hän oli aistimaailmassamme näkyvänä Kristuksena, sekä hänen profetioissa ja perinteenä säilyneissä apokryfisissä kirjoituksissa esitetty taivaallinen, transsendentaalinen olomuotonsa. Kiellettyä on kuvata sitä, mitä ihmisille ei ole näytetty.
Ikonin tulee mahdollisimman tarkasti muistuttaa alkukuvaa. Se karttaa luonnon jäljittelyä eli kuvan on tarkoituskin olla voimakkaasti tyylitelty – sillä tavalla se kuvaa aistimaailman rajat ylittävää hengellistä todellisuutta.
Ensimmäinen Jumalan Pojan kuva
Perimätiedon mukaan Kristus itse jätti kasvojensa kuvan liinaan. Näin syntyi Jeesuksen ensimmäinen kuva – Käsittätehty – joka paransi sairastuneen turkkilaiskuningas Abgarin. Näin tuli myös “lupa” kuvata pyhää.
Perimätiedon mukaan ensimmäiset Jumalanäidin, Pietarin ja Paavalin kuvat maalasi evankelista Luukas ensimmäisellä vuosisadalla.
Pyhien hahmot ja kirjoitusten tapahtumat vakiintuivat jo varhain tyyppikuviksi, joita toistettiin vuosisadoista toiseen. Tekijän mieltymykset tai henkilökohtaiset pyrkimykset eivät saa vaikuttaa kuvaan, eikä ikonia perinteisesti signeerata.
Ikoniperinteessä on paljon yksityiskohtia: väreillä, pyhien asennoilla ja objekteilla on kaikella oma symboliikkansa.
Yksinkertaisesta symboliikasta monimutkaisempaan kuvakieleen
Varhaiskristillisten katakombimaalausten yksinkertaisesta symboliikasta sekä rikkaasta hellenistisestä ja syyrialais-palestiinalaisesta taidekuvastosta ammentanut ilmaisukieli saavutti täyden voimansa Bysantin keisarikunnassa (395-1453). Se oli yhtä ymmärrettävää Vähässä-Aasiassa, Egyptissä, Kreikassa, Balkanilla ja Venäjällä. Alueellisia ja kansallisia eroja toki oli, mutta ne olivat kokonaisuuden kannalta vähäisiä eivätkä aiheuttaneet virhetulkintoja. Näin oli siihen asti, kunnes perinteiseen esitystapaan alkoivat vaikuttaa uuden ajan länsimaiset taidekäsitykset. Esimerkiksi Venäjällä tämä tapahtui 1600-luvulle tultaessa. Samalla ikoneihin lisättiin yhä uusia aiheita ja monimutkaisia vertauskuvallisia yksityiskohtia. Se johti lopulta kuvakielen merkityksen hämärtymiseen ja joskus jopa unohtamiseen.
Alkuperäisen kaanonin mukaisen kuvakielen merkityksen säilyttäneitä ikoneita nimitetään kanonisiksi. Niiden perinteistä maalaustapaa nimitetään usein myös bysanttilaiseksi, erotukseksi luontoa jäljittelevästä länsimaisesta esitystavasta.
Kalajoen rukoushuoneen ikonit ovat miltei kaikki kanonisia, mutta poikkeuksiakin löytyy.
Kumpi katselee kumpaa?
Ikoni on ikkuna ikuisuuteen. Se ei ole “passiivinen osapuoli”. Venäläisen filosofi Jevgeni Trubetskoin mukaan me emme katso ikonia, vaan se katsoo meitä. Ikonin edessä on tapana hiljentyä, nöyrtyä ja odottaa, että se alkaa puhua meille. Kommunikaatio on kaksisuuntaista. Ikoni kutsuu meidät rukoukseen. Me vastaamme, suuntaamme rukouksemme ikonissa kuvatulle pyhälle.
(Lähde: Ikoni puhuu, Marina Flinckenberg-Gluschkoff, 2015)
Nasaretin Pyhä Perhe -ikoni
“Ortodoksisessa perinteessä ikoni seuraa ihmistä kehdosta hautaan. Se tuo turvaa ja lohtua uuteen elämäntilanteeseen, ja vasta kun se on kiinnitetty paikalleen, tuntuu koti kodilta.”
